Viherkasvit

Tuonenkielo (Aspidistra elatior)

Kuva: bit.ly/Zz9IGf

Tuonenkielo (Aspidistra elatior) Japanista kotoisin oleva maavartinen liljakasvi, joka on yleistynyt myös huonekasvina. Tuonenkielo pärjää hyvin varjoisissa paikoissa, minkä vuoksi siitä on tullut suosittu pimeiden nurkkien piristäjä. Tuonenkielolla on pitkä historia suomalaisena huonekasvina ja ajan myötä sille on syntynyt useita lempinimiä, kuten issikka, vossikka ja suutarinkielo.
Tuonenkielo on hidas kasvi kasvamaan, josta syystä myös sen taimien kasvattaminen vie aikaa. Näin ollen kasvia löytyy harvoin kasvikaupoista, ja silloinkin se maksaa useimmiten melko paljon. Jos siis huomaat edullisen tuonenkielon jossakin kasvikaupassa, kannattaa se napata mukaan.

Ulkonäkö

Tuonenkielo kasvattaa juurakostaan noin 50-70 cm pitkiä lehtiä, jotka ovat väriltään tummanvihreitä ja pitkulaisia. Rakenteeltaan lehdet ovat suhteellisen kovia. Tuonenkielon kukat ovat pieniä, vaatimattomia ja väriltään purppuranomaisia. Kukinnot ilmestyvät aivan mullan pinnalle tai jopa hieman sen alle.
Kasvista on olemassa myös lajike, jossa lehdet ovat monivärisiä. Monivärinen lajike vaatii tummalehtisiä vastineitaan enemmän valoa, jotta lehtien väritys säilyisi – varjoisassa paikassa niiden lehdet muuttuvat myös tummanvihreiksi.

Hoito

Tuonenkielo viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. Liialliseen aurinkoon sitä ei kannata sijoittaa, sillä tuonenkielo on vajroisan paikan kasvi. Tuonenkieloa voi tämän vuoksi kasvattaa esimerkiksi kylpyhuoneessa, jossa on vain pieni tuuletusikkuna.
Kasvin kastelun kanssa tulee olla tarkka. Multa tulisi pitää aina hieman kosteana, mutta se ei saisi olla kuitenkaan aivan litimärkää. Huolehdi, että liiallinen kasteluvesi pääsee poistumaan, etteivät juuret ala mätänemään. Liiallinen kastelu näkyy lehtien ruskeina läikkinä, liian vähäinen puolestaan lehtien nuupahtamisena. Kasvia kannattaa sumutella usein.
Lannoitetta tuonenkielolle voi antaa keväästä syksyyn noin joka toinen viikko. Talvella lannoituksen määrää voi vähentää tai sen voi lopettaa jopa kokonaan.
Tuonenkielo on varsin hidas kasvamaan, joten uutta ruukkua kasville ei tarvitse välttämättä vaihtaa joka vuosi. Sopiva vaihtoväli täysikokoiselle tuonenkielolle on noin 3-4 vuoden välein. Multana voi käyttää tavallista huonekasveille tarkoitettua multaa. Pintamullan tuonenkielolle voi varovaisuutta noudattaen vaihtaa joka vuosi, jos näin haluat.

Lisääminen

Tuonenkieloa voidaan lisätä jakamalla sitä juurakosta esimerkiksi mullanvaihdon yhteydessä. Jakamisessa kannattaa olla varovainen, sillä tuonenkielon juurakko on melko herkkä rikkoutumaan

Paavonnukkumatti (Maranta leuconeura)

Kuva: bit.ly/14IWEAQ

Paavonnukkumatti (Maranta leuconeura) on luontaisesti Brasilian sademetsissä kasvava viherkasvi, joka on ollut jo pitkään yleinen huonekasvi. Paavonnukkumattia kutsutaan usein myös pelkäksi nukkumatiksi, vaikka sillä käytännössä voidaan viitatata koko marantakasvien heimoon, joista osa on myös suosittujja, paavonnukkumatin kaltaisia huonekasveja.
Nukkumatin erikoisuus piilee siinä, että kasvi muuttaa lehtiensä asentoa vuorokaudenaikojen mukaan. Päivisin lehdet ovat vaakatasossa, jotta ne keräisivät mahdollisimman paljon auringonvaloa. Öisin lehdet puolestaan kääntyvät pystyasentoon, mahdollisesti sen vuoksi, että niihin satava vesi pääsisi valumaan pois, eikä jäisi lehdille homehtumaan.
Paavonnukkumatti on monenlaisia olosuhteita kestävä ja suhteellisen helppohoitoinen huonekasvi. Kasvia on pidetty huonekasvina jo 1800-luvulta saakka, joskin sen suosio on viime vuosikymmenten aikana päässyt hieman laskemaan.

Ulkonäkö

Paavonnukkumatti on matala kasiv, joka kasvaa hieman epäsiististi. Lehdet ovat pääväriltään usein vihreät, ja niissä on tummempia laikkuja. Kasvista löytyy myös erilaisia lajikkeita, joissa lehdissä voi olla esimerkiksi keltaista tai punaista väritystä.

Hoito

Paavonnukkumatti viihtyy puolivaloisassa paikassa. Suoraa auringonpaistetta se ei kestä kovin hyvin, sillä se on luontaisessa kasvuympäristössään aluskasvina, joten sijoittamista keskipäivän paahteeseen kannattaa välttää. Huoneenlämpö on sopiva lämpötila nukkumatille ympäri vuoden.
Paavonnukkumatti pitää vedestä, joten sitä tulisi kastella säännöllisesti. Ruukun multa ei saisi pääästä missään vaiheessa kuivumaan kokonaan. Kosteiden olosuhteiden kasvina nukkumatti pitää sumuttelusta, joten sitä kannattaa harrastaa usein, erityisesti jos huoneilma on kuivaa.
Kasvi pärjää varsin vähällä lannoituksella, joten keväästä syksyyn riittää lannoitus noin kerran kuussa. Talviaikaan nukkumattia ei tarvitse lannoittaa ollenkaan.
Mullaksi nukkumatille kelpaa hyvin tavallinen huonekasveille tarkoitettu multa. Mullan sekaan voidaan haluttaessa sekoittaa hieman orkideamultaa tuomaan siihen ilmavuutta.
Jos paavonnukkumatin valaistusolosuhteet muuttuvat äkillisesti, esimerkiksi siirrettäessä kasvia pimeämpään paikkaan, se saattaa tiputtaa kaikki lehtensä. Ne kuitenkin kasvavat takaisin, jos valoa on tarpeeksi saatavilla myös uudessa sijoituspaikassa. Lehtien tiputukseen voi olla kuitenkin syynä myös kuivuus tai tuhoeläimet, jotka kiusaavat paavonnukkumattia suhteellisen paljon.

Lisääminen

Nukkumattia voidaan lisätä juurakosta jakamalla mullanvaihdon yhteydessä. Lisääminen onnistuu myös varsipistokkaista, joissa tulee olla ainakin muutama lehti. Pistokas voidaan juurruttaa ensin vedessä, jonka jälkeen se siirretään kokonaan multaan.

isoanopinkieli

Tuntomerkit
Anopinkielen lehdet ovat yleensä vihreät, mutta on myös muunnoksia, joilla lehdet ovat keskeltä tummanvihreät, reunoilta vaaleammat. Kaikilla lajikkeilla on lehdissä vihreää raidoitusta. Suosituimpia lajikkeita on kaksivärinen, koska sillä katsotaan olevan enemmän koristearvoa. Anopinkieli lukeutuu viherkasveihin, joten sitä kasvatetaan ulkomuodon ja lehtien vuoksi, eikä esimerkiksi kukkien.
Anopinkieli voi kukkia, mutta kukat ovat pienet ja ne erittävät runsaasti tahmeaa nestettä. Kasvin juurelle muodostuva kukkavarsi kasvaa n. 15–20 cm pitkäksi, kukat ovat valkoiset. Miekkamaiset teräväkärkiset lehdet ovat yleensä leveydeltään 5–6 cm ja 70–90 cm pitkät, mutta voivat kasvaa jopa 120 cm:n pituisiksi.
Isoanopinkielestä on jalostettu useita lajikkeita, mm. pienikokoinen anopinhammas (Sansevieria trifasciata ’Hahnii’) ja keltareuna-anopinkieli (Sansevieria trifasciata ’Laurentii’).

Hoito

Anopinkieli on suosittu huonekasvi, koska se kestää epäsäännöllistä kastelua ja huonoja valaistusoloja, ja tällaisena se sopii hyvin aloittelijallekin. Kasvi on hyvin vastustuskykyinen tuholaisia vastaan. Kastelu tulee suorittaa harkiten ja kohtuudella, parin viikon välein. Erityisesti tulee välttää liiallista kastelua, jota kasvi kestää huonosti. Paikaksi Anopinkielelle tulee valita aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka. Mietoa lannoitetta voi antaa parin viikon välein.
Anopinkieltä lisätään lehdestä leikatuista paloista, jotka lähtevät helposti kasvuun. Lehdenpalat on kätevää juurruttaa vesilasissa ja istuttaa sen jälkeen multaan.

Kyky puhdistaa ilmaa

Poiketen useimmista muista huonekasveista anopinkieli on aktiivisimmillaan öisin. Se tuottaa happea ja poistaa ilmasta hiilidioksidia. Isoanopinkieli kykenee poistamaan kemiallisia kaasuja huoneilmasta jonkin verran.

Kultaköynnös  (Epipremnum pinnatum) on maailmalla hyvin yleisesti käytetty köynnöstävä huonekasvi. Kasvi kasvaa luontaisena Kaakkois-Aasian ja Uuden-Guinean trooppisissa metsissä.

Kultaköynnös on noin 20-metrinen ainavihreä liaani, jolla on jopa 4 cm paksuinen varsi. Luonnossa kultaköynnös on kookas ja liuskottunut köynnös, joka nuoruuden ajan viettää aluskasvillisuudessa ja sieltä pyrkii kiipeilemään parempiin valo-olosuhteisiin puun latvustoon. Lehtihankoihin muodostuu ilmajuuria, joiden avulla kasvi kiinnittyy puunrunkoon ja oksiin tai saatavilla olevaan alustaan.

Nuoressa kasvissa on pienet herttamaiset lehdet, mutta vanhat lehdet ovat jopa metrin pituisia ja 45 cm leveitä. Luonnossa vanhimmat lehdet ovat liuskottuneet ja jälleen enemmän pitkulaisia. Lehtien yläpinnalla erottaa hyvin pientä laikkua ja alapuolella erottaa hyvällä valolla heikkoa helmeilyä. Huonekasvioloissa kasvi harvoin kasvattaa suuria tai täysikasvuisia lehtiä. Huonekasvina nuoret lehdet ovat puikeloita ja vanhemmat lehdet herttamaisia.

Kasvi kukkii vehkakasveille tyypillisesti kookkaalla suojuslehdellä varustetulla tähkämäisellä kukinnolla

Kultaköynnös on kokonaan myrkyllinen ja vaikuttava aine kasvissa on saponiinit.[3] Kasvin rikkoutuneista osista tuleva neste on lievästi myrkyllinen ja saattaa aiheuttaa tilapäistä ärsytystä iholla ja limakalvoilla, kuten silmissä ja suussa. Kasvinesteelle altistunut alue on syytä huuhdella kunnolla. Jos oireet jatkuvat pitempään, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Kultaköynnös on hyvin kestävä huonekasvi, joten se on hyvin suosittu erilaisissa julkisissa tiloissa. Kasvia näkee yleisesti joko seinälle kiipeilemään asetettuna, tai vapaana riippuen esimerkiksi amppelissa. Jos haluaa mahdollisimman näyttävän kultaköynnöksen, pitää ottaa mallia kasvin luontaisesta kasvutavasta. Kasvin tukeminen sammalpaaluun tai muuhun orgaanista ainetta sisältävään tukeen saa kultaköynnöksen kasvamaan paremmin ja tuuheammin, koska kasvin ei tarvitse etsiä tukea.

Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia) on tansanialainen huonekasvina käytetty vehkakasvi, joka tunnetaan myös nimillä tikapuukukka, leidipalmu, palmusaniainen ja zamia. Palmuvehka on huonekasvina uusi. Sitä pidetään helppohoitoisena huonekasvina. Varjoa, kuivuutta ja kuumuutta kestävänä se soveltuu myös kuivailmaiseen kerrostalohuoneistoon. Kasvi voi pärjätä kuukaudenkin ilman kastelua. Kasvi on myrkyllinen, mutta aiheuttaa lähinnä paikallisia ärsytysoireita. Palmuvehkalla on pystyasennossa kasvavat, erittäin tankeat ja kookkaat lehdykät, joissa on pareittain kasvavat puikeat, jäykät lehdet.

Kasvi viihtyy parhaiten valoisassa, mutta tulee toimeen myös paahteessa. Toisaalta se selviää useita kuukausia liki pilkkopimeässä.Aurinkoisessa paikassa kasvavaa palmuvehkaa kastellaan säännöllisesti keväästä syksyyn. Mullan annetaan kuivua kunnolla ennen seuraavaa kastelua. Varjossa varttuvalle kasville annetaan vettä harvemmin kuin valossa kasvavalle.Talvella kastellaan säästeliäästi. Kasvilla on perunamainen juurakko, jonka avulla se kestää pitkiä aikoja ilman vettä.Yli puolimetriset, valossa kasvavat palmuvehkat kukkivat yleensä keväällä ja kesällä. Matalavartinen kukinto on vaatimaton, mutta voi säilyä useita kuukausia.Lehtiruotien tyvellä voi olla tummia läiskiä. Ne ovat kasville ominaisia eikä niistä tarvitse huolestua. Kukinnot ja lehdyköitään varistaneet lehdet voi leikata tyveä myöten pois milloin vain. Kasvin voi jakaa juuren paloista.

Traakkipuut eli lohikäärmepuut (Dracaena) on noin 40 puu- ja pensasmaista lajia sisältävä kasvisuku. Se kuuluu APG III -luokittelun mukaanparsakasvien (Asparagaceae) heimon alaheimoon Nolinoideae. Palmujen ja liljojen tapaan traakit ovat yksisirkkaisia kasveja.

Tuoksutraakkipuu (Dracaena fragrans syn. Dracaena deremensis) on traakkipuiden (Dracaena) sukuun kuuluva kasvilaji.

Sitä kasvaa luonnonvaraisena Länsi-Afrikassa sekä Tansaniassa ja Sambiassa. Sen lehdet ovat 45-90 cm pitkiä, ja itse kasvi kasvaa hitaasti kuusimetriseksi. Kukat ovat valkoiset, tuoksuvat ja kasvavat terttuina. Niistä kehittyy punaoransseja marjoja.

Reunustraakkipuun runko on harmahtavan ruskea. Sen pintaa peittävät vanhempien lehtien kannoista jääneet suomut. Lehdet kasvavat ananasmaisena töyhtönä kasvin latvassa. Ne ovat 2–7 cm leveitä, 30–90 cm pitkiä ja keskeltä vihreitä, reunoilta punaisia. Koko kasvi voi kasvaa hitaasti 2–5 metrin korkuiseksi.

Reunustraakkipuu pärjää vähemmällä valolla kuin monet muut traakkipuut. Sitä lannoitetaan niukasti, ja talvella olisi hyvä saada lämpötila laskemaan 15–20 asteen välille, suihkuttaa hiukan ja kastella entistä vähemmän.

Reunustraakkipuulla on NASAn tekemien tutkimusten mukaan suotuisa vaikutus huoneilmaan. Se kykenee puhdistamaan erilaisia haitta-aineita, kuten bentseeniä, formaldehydiä, trikloorietyyniä, ksyleeniä ja tolueenia huoneilmasta. Reunustraakkipuu on myrkyllinen koirille ja kissoille, joten eläinperheeseen tai perheeseen, jossa on pieniä lapsia, sitä ei kannata hankkia. Erityisesti kissat tuntuvat pitävän reunustraakkipuun lehtien jauhamisesta.

Supputraakkipuu kasvaa melko varjoisassakin paikassa. Lehdet ovat tummanvihreät lehdet ja kasvavat tiheänä ruusukkeena. Kasvi varistaa vanhat lehtensä, joten tuloksena on kaunis latvatupsu.

Tämän lajin suosittuja lajikkeita ovat 'Bausei' ja 'Warneckii', jotka on nimetty juovatraakkipuiksi. Bauseilla on melko leveät lehdet ja keskellä on valkoinen juova. Warneckiillä on kiiltävät, harmaanvihreät lehdet, joissa on muutamia vaaleanharmaita juovia. Tämä kasvi on erittäin hyvä poistamaan huoneilmasta bentseeniä.

Kasvualusta pidetään tasaisen kosteana, talvella kastellaan vähemmän. Juuret mätänevät liian märässä ja kylmässä mullassa.

Kasvukauden aikana annetaan lannoitetta pari kertaa kuussa. Lohikäärmepuut viihtyvät hyvin sellaisessa mullassa, jossa on hiekan ja kevytsoran sekoitusta. Ne sopivat mainiosti myös vesi- eli hydroviljelyyn.

Vanhoja puita voidaan leikata. Kasvia voidaan juurruttaa latvasta. Ilmajuurrutustakin kannattaa kokeilla. Lohikäärmepuiden vihollisia ovat punkit, kilpikirvat ja ripsiäiset.